skip to Main Content

Onko eläintuotanto orjuutusta?

Kirjoitin delfiinikohun aikoihin tekstin, jossa vertasin eläinaktivismia rasismiin. Toivoin tekstini avaavan keskustelua. – Ja sainkin tekstiini valtavan hyvän kommentin, jossa tehtiin vastaava vertaus: eläintuotanto on orjuutusta. Tämä kommentti avasi minulle kokonaan uuden oven ja ymmärrän taas paremmin eläinoikeusjärjestöjen näkökulman. Koska aloin rönsytä kommentin vuoksi joka suuntaan, päätin kirjoittaa aiheesta oman tekstinsä.

On totta, että ihmiset mukauttavat eläimet toimimaan oman yhteiskuntansa rakenteiden mukaisesti ja rajoittavat eläinten toiminnan itselleen sopivaksi. Esimerkiksi tuotantoeläinten elintila on rajattua ja eläinten elämän tarkoitus on palvella ihmisen tarkoitusperiä. Samoin eläintarhojen eläinten: ihmiset tarhaavat eläimiä, jotta voisivat itse viihtyä. (Toki eläintarhauksella on myös suojelu-tarkoitus.)

Ihmiset käyttävät valtaansa eläimiin kohdistetun vallan lisäksi paljon muuallakin, ja myönnän, että tällaisiin asioihin liittyvät kysymykset ahdistavat minua kauttaaltaan: ihmiset raivaamassa luonnolta tilaa asumuksia, viljelyä, huvittelua, vaikka mitä varten.

Nämä kysymykset vallankäytöstä ovat kiinnostavia: mitä kaikkea ihminen voi tai ei voi tehdä. Varsinkaan kun vallankäytön kohde (luonto, luontokappaleet, muut heikompiosaiset) eivät voi itse puolustautua oikeuksiensa puolesta.

Kysymykset ovat oikeastaan hyvin samankaltaisia, joiden kanssa olen kipuillut kasvatustieteen opintojen aikana: joku ylempi määrää, mikä on toiselle hyväksi. Vallankäytön kohteelta ei voi myöskään itseltään suoraan kysyä (tai oikeammin vallankäytön kohteella ei itsellään voi olla käsitystä siitä), mikä on parasta hänen kannaltaan. Näinpä kyseessä on vääjäämättä aina tämän valtaa käyttävän ryhmän tulkinnat vallankäytön kohteen ”parhaasta”, jonka pohjalta tehdään käytännön ratkaisut.

Vallankäytön näkökulmasta voidaan myös mielestäni aivan perustellusti kysyä, mikä on eläinoikeusaktivistien kanta lemmikkieläimiin? Lemmikkieläimiinkin käytetään samalla tavalla valtaa kuin muihinkin eläimiin. Lemmikkieläintenkin elinpiiri on rajattua ja elämän tarkoitus on palvella ihmisten tarkoitusperiä: viihdyttää, olla seurana, miten tätä voisikaan parhaiten kuvata. Eikö lemmikkienkin pito ole siis yhtä väärin?

Tiedän, ettei lemmikkieläinten pito tunnu niin väärältä. Mutta tärkeämpi kysymys kuuluu: miksei?

Ihmiset ajattelevat: Koska niistä välitetään. Koska niiden status tuntuu korkeammalta kuin tuotantoeläinten. Väitän, että nämä tulkinnat johtuvat ainakin isolta osin siitä, etteivät kaikki ole kasvaneet tuotantoeläinten kanssa, eivätkä oikeasti tiedä, miten tuotantoeläimistä välitetään ja mikä on niiden arvo tuottajaperheessä. Tätä ajatusta pyrin herättelemään edellisessä tekstissäni.

Millainen vallankäyttäjä eläintilallinen on?

Ihmisen vallankäyttöä suhteessa eläimiin (tai luontoon) en siis kiellä. Kuitenkin orjuuttamisvertausta sinänsä minun on vähän hankala allekirjoittaa. Valtaa on nimittäin olemassa monenlaista. Hyvää ja pahaa.

Näkisin, että eläintilallinen/eläintenhoitaja/eläintarhaaja/lemmikkieläimen omistaja voi parhaimmillaan olla ”hyväntahtoinen kuningas.” Sellainen, joka kuuntelee “alamaisiaan”, pyrkii asettumaan heidän asemaansa, näkee isomman kuvan ja pyrkii näiden tietojen avulla heidän parhaaseensa.

Tällaiseen yhteiseloon eläinten ja luonnon kanssa mielestäni pitäisikin rohkaista kaikkinensa. Siihen, että välitetään ja pyritään toimimaan niin, että ratkaisu on hyvä vallankäytön kohteen kannalta. En vain voi nähdä orjuuttajana henkilöä, joka välittää vallankäytön kohteen näkökulmasta ja pyrkii toimimaan hänen parhaansa vuoksi.

Kaikesta huolimatta ajattelen siis, että ihmiset voivat parhaimmillaan elää eläinten kanssa symbioosissa: ihmiset voivat pyrkiä ymmärtämään eläimiä ja toimimaan sen mukaan, mitä näkevät eläimen tarvitsevan. Tämä pätee siitä huolimatta, oliko kyse tuotantoeläimestä, villieläimestä tai lemmikkieläimestä. Maanviljely on nykyään yksi niistä harvoista ammateista, jossa oikeasti pyritään yhteistyöhön luonnon kanssa. (Tämä on helppo unohtaa kaupungissa, kun luonto ei ole niin lähellä. Maalla elämä ihan oikeasti pyörii luonnon ja vuodenaikojen ympärillä.)

Kohtalona tulla ruuaksi

Yksi syy, jonka vuoksi lemmikkieläinten pito tuntuu vähemmän väärältä kuin eläintuotanto, on se, ettei lemmikkieläimiä ole tarkoitus käyttää ruuaksi.

Ihminen osaa tiivistää tuotantoeläinten elämän tapahtumaketjun ja tulkitsee eläimen elämän merkityksettömäksi sen vuoksi, mihin kohtaan ravintoketjua eläimen elämä tulee päätymään. Ihminen näyttäytyy tästä näkökulmasta kiertona juonittelijana, joka esittää eläimelle huolehtivaa, mutta lopulta pettää eläimen luottamuksen.

Mutta eläin ei tiedä tätä tapahtumaketjua. Eläin elää tässä hetkessä.

Siksi olennaista onkin, onko eläimellä itsellään huono olla kullakin hetkellä? Onko sen tarpeet täytetty? (Tässä kohtaa nämä tulkinnat menevät ristiin. Siinä missä minä näen tyytyväisen, ruokitun eläimen, jota palvellaan – joku muu näkee orjuutetun luontokappaleen, joka on niin alistunut, ettei taistele asemaansa vastaan.)

Vertaisinkin tätä ehkä mieluummin siihen, millainen eläimen asema olisi tuolla luonnossa. Kyllä, ihminen asettaa eläimen elämälle rajat ja päämäärän. Mutta jos ajatellaan vaikka laumaa biisoneita, yksittäisen biisonin elämä on huomattavasti stressaavampi ja epävarmempi kuin tuotantoeläimen. Toki tuotantoeläimen elämä loppuu jossain vaiheessa, mutta siihen asti eläimen elämä on turvattu joka päivä. Se saa ruokaa, on suojeltu pedoilta ja kun loppu koittaa, se tapahtuu nopeasti.

Voiko ihminen toimia riittävän hyvin?

Ehkä eläinaktivismin ja eläintuottajien perimmäinen oletus on vain erilainen. Tuottajien näkökulmasta voisin sanoa, että oletuksena on, että ihminen voi kohdella eläimiä riittävän hyvin – vaikka elinpiiri rajautuukin ihmisen asettamien rajojen mukaan. Eläinoikeusaktivistien oletuksena kuulostaa olevan, etteivät voi (jos olen tulkinnut väärin, oikaiskaa).

Entä olisiko muiden eliöiden kannalta maailma parempi paikka, jos ihmistä ei olisi? Välillä olen taipuvainen ajattelemaan näin.

Ihmiset ja ”muu luonto” ovat kuitenkin vääjäämättä vuorovaikutuksessa. En usko, että tällä meidän planeetalla on juuri kolkkia, jossa luonto voi olla vapaa ihmisestä. Jos siis ajatellaan, ettei ihminen saisi orjuuttaa luontoa ja eläimiä, milloin tämä päämäärä olisi saavutettu? Ei varmaan ikinä, sillä ihminen vääjäämättä koskettaa eläinten elinpiiriä. Tästä näkökulmasta katsottuna eläinoikeusjärjestöjen vihaisuus on ymmärrettävää: totta kai turhauttaa, kun päämäärä ei lähene yhtään.

Ymmärrän, että kaikki eläintuotannon ratkaisut tuntuvat epätyydyttäviltä, mikäli lopullisena päämääränä on eläintuotannon, eläintarhauksen jne. lopettaminen kaikkinensa. Tässä kohtaa tulkinnat vallankäytön kohteen ”parhaasta” eroavat. Mutta kysyn: Miksi ihminen voi olla riittävän hyvä lemmikkieläimelle muttei tuotantoeläimelle?

Siltä osin olen eläinoikeusjärjestöjen kanssa samaa mieltä, että asioista pitää voida keskustella ja niiden pitää olla läpinäkyviä. Taas vastaan tulee kuitenkin keinot, joilla keskustelua herätetään. Tietoisuuden lisäys ja ajatuksien herättäminen olisi huomattavasti parempi keino kuin rasistiseksikin kuvaamani keinot ja tiloille tunkeutuminen.

Edelleen väitän, että näkökulma voisi muuttua hieman, jos ajateltaisiin, että eläintilallinen kuuluu samaan porukkaan kuin itse kuuluu. Mitä jos eläinaktivisti voisi luottaa siihen, että eläintilaa pyörittää toinen eläinaktivisti? Että eläintilallinen oikeasti välittää eläimistä ja pyrkii eläimen parhaaseen?

Kirjoituksista tulee hämmentävästi sellainen olo, että tuotantotilat olisivat jotain eläintehtaita, jossa eläimellä ei ole muuta arvoa kuin tuottaa rahaa. Tämä hämmentää minua. Mun kotitila ei ole tehdas. Eläimillä on nimet ja persoonansa. En ole ikinä ajatellut: ”tässä sitä nyt tehdään ruokaa.” Enemmänkin kyse on ollut eläinten kanssa toimimisesta ja niiden hyvinvoinnista huolehtimisesta sekä rauhallisesta arjesta omassa pihapiirissä. Se ruokateollisuudeksi muuttuminen tapahtuu jossain myöhemmässä vaiheessa.

Siksi päätänkin tekstini tähän aika tuoreeseen oivallukseen: En pidä sanasta “tuotantoeläintila.” Toki tuo sana käy järkeen biologian merkityksessä, jossa rinnakkain käytetään sanoja “tuottaja” ja “kuluttaja”. Mutta jotenkin tuo sana tulee ilmaisseeksi maatalot tehdasmaisina paikkoina, joissa eläin toimii vain hyödykkeen antajana. Silti eläintilan arjessa kyse ei ole jostain massatuotannosta, mitä sana tuntuu kaiuttavan. Tämän vuoksi pidän ehdottamasti enemmän sanasta “kotieläintila.” Maatilalla eläimet tekevät kodin, ovat osa sitä. Elämä pyörii eläinten ympärillä. Tuottajalle eläin ei ole orja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Back To Top