skip to Main Content

Kun eläinrakkaudesta tuli hyväksyttyä rasismia

Olen surullinen Särkänniemeen delfiinien siirrosta, mutta myös siihen liittyneestä hälystä. Kävin viimeksi tänä kesänä Särkänniemessä ja myönnän katselleeni kaihoisasti Delfinaarioon päin. Tiesin, etten pääse enää näkemään Särkänniemen delfiinejä, mutta olisin jotenkin halunnut saada hyvästellä ne. – Silti, vaikka olen vain yksi niistä kaikista kävijöistä, jotka ovat vuosien aikana päässeet hetkeksi tutustumaan delfiineihin.

Nyt kun delfiinit ”yhtäkkiä” siirrettiinkin (vaikka olihan tämän voinut nähdä tulevaksi), surullisuus ja pieni paniikki iski. Jopa petetyksi tulemisen tunne. Ensireaktioni oli yllättynyt, järkyttynyt ja surullinen. Asiasta tiedottamattomuus aiheutti ihmisissä sekalaisia tunteita: miksei delfiinejä saanut hyvästellä ja miksei tästä tiedotettu? Tämä toi mieleen epäilyn, ettei kaikki ole kunnossa.

Eläinoikeusjärjestöt iskivät tässä kohtaa isolla volyymilla. Kun virallinen tiedotus puuttui, eläinoikeusjärjestöjen välittämä tieto oli ainut käsillä oleva. Piahkoin Särkänniemi alkoi kertoa omaa näkökulmaansa, mutta vahinko oli jo ehtinyt tapahtua. Ensimmäisenä iskenyt näkökulma jäi voimakkaasti mieleen. Särkänniemestä tuli iso, välinpitämätön paha ja eläinaktivistit alkoivat näyttäytyä hyviksinä – ainoana tahona, jotka välittävät eläimistä.

Tässä näen saman mustan valkoiseksi muuttamisen, jota olen ihmetellyt jo kymmenen vuotta maatalouden kohdalla. Lähdetäänpäs pidemmän kaavan kautta.

Aloitan kysymällä: Miksi eläinoikeusjärjestöt kuvittelevat olevansa ainoita, joita kiinnostaa eläinten hyvinvointi?

Eläinoikeusjärjestön sivuilla oleva teksti päättyy Särkänniemen delfiineille omistettuihin sanoihin: ”Teidän elämällänne on arvoa, olemme pahoillamme siitä etteivät kaikki nähneet sitä.” Tämä vihjaa jo aika todella suoraan, ettei delfiinien hyvinvoinnilla olisi ollut Särkänniemelle mitään arvoa. Ja tätä kuvaa järjestöt pönkittävät jatkuvasti – että he ovat ainoita, jotka välittävät eläimistä yhtään.

MUTTA kuten Särkänniemen tiedotuksesta on tullut ilmi, he ovat tehneet delfiinien siirrosta perusteelliset selvitykset nimenomaan eläinten hyvinvointia silmällä pitäen. Särkänniemi on esimerkiksi tuonut ilmi, että delfiinien siirto oli käytännössä pakko tehdä nyt, sillä muutoin Särkänniemeen olisi pitänyt tuoda jo pian uusia eläimiä (Delfiinit ovat laumaeläimiä, eikä niitä voi jättää harvenevaan laumaan niin, että lopulta jäljellä on vain yksinäinen vanhus.) Tutustu Särkänniemen tiedotukseen. Jos et jaksa tutustua, voin myös tiivistää, että ainut asia, mikä meni Särkänniemen osalta pieleen, oli tiedotus. Eläinten kohtelussa ei ollut mitään vikaa.

En kyllä jaksa ymmärtää, miten joku voi ajatella, että särkänniemeläisille olisi yksi ja sama, minne eläimet joutuvat. Jos me, jotka olemme nähneet delfiinit muutamia kertoja, olemme kiintyneet eläimiin näin paljon – niin paljonko näihin upeisiin eläimiin on ehtinyt kiintyä useissa kymmenissä vuosissa?

Ja sama homma pätee tuotantoeläintilallisten kanssa. Miten kukaan voi kuvitella, että eläinten olot olisivat tuottajille ykshailee?

Ai eivät voi välittää eläimistä, koska pyrkivät taloudellisesti kannattavaan toimintaan?

Entä jos väittäisin, että kaikki vanhustenhoitajat vain kiduttavat vanhuksia, hoitavat heitä tahallaan huonosti, eivätkä välitä heidän hyvinvoinnistaan pätkääkään. Heidän välittämisensä ei voi olla aitoa, koska hoitajat vaativat, että heille maksetaan palkkaa työstä. Lisäksi koska loogisesti ajateltuna, turhaahan se työ on, hoidettavat kuolevat jossain vaiheessa kumminkin.

Niin. JOS ajattelisin näin, minua saisi mielestäni lyödä korville. Ei tällaisiin töihin hakeuduta, jollei työllä nähdä arvoa. Miksei ihminen voisi haluta tehdä hoidettavalleen mahdollisimman hyvät olot sen eliniän ajaksi – vaikka loppu joskus koittaakin.

Sama homma eläinaloilla. Jos henkilö käyttää kaiken aikansa jonkun asian hyväksi ja tekee vieläpä työnsä hyvin, eikö siitä kuulu saada palkkaa?

Ai eivät voi välittää eläimistä, koska luopuvat niistä?

Se onkin esimerkiksi tuotantoeläintiloilla rankinta. Mutta sama homma kuin vanhustenhoidossa. On löydettävä keino käsitellä luopumisen hetket, sillä luopuminen on eläintiloilla sama luonnonlaki kuin vanhusten keskellä. Se on tiedostettava ammattia valitessa. Tämä on kohta, jossa ulkopuolisen silmiin viljelijä voi vaikuttaa välinpitämättömältä todetessaan: ”Oli luovuttava, koska ei ollut tuottava enää.” – Mutta ette arvaa, miten paljon tämän toteamuksen takana voi olla työstämistä. Eräänkin kerran olemme koko perheen voimin pillittäneet teurasauton vieressä, kun pitkään talossamme ollut lehmä on lähtenyt viimeiselle matkalle. Ei ole helppoa luopua eläimestä, jonka kanssa olet ollut sen ensihetkistä asti.

Tiedättekö, mikä minulle on kamalin ajatus, jos omien vanhempieni kotitila loppuu? Tyhjä navetta. Se, että omien lehmiemme suku on katkennut. Se suku, jossa on ollut lapsuuteni lempilehmät. Uudet sukupolvet olivat mun keino käsitellä menetystä.

Älä sano, ettei eläintenhoitaja/tuottaja välitä eläimistä. Kieltäydyn uskomasta tätä väitettä.

Tässä kohtaa kysynkin eläinaktivistilta: Pidätkö itseäsi suvaitsevana ihmisenä?

Kysy itseltäsi:

  • Montako Särkänniemen eläintenhoitajaa tunnet henkilökohtaisesti?
  • Montako vuotta olet itse hoitanut delfiinejä?
  • Entä montako vuotta olet asunut maatilalla?
  • Montako maanviljelijää tunnet henkilökohtaisesti?

Etkö yhtäkään? – Ai eikö sillä ole väliä?

Etkö näe yhtymäkohtia esimerkiksi rasismiin? ”Joo, en minä tunne yhtään maahanmuuttajaa, mutta se ei tarkoita sitä, etteivätkö he olisi vaarallisia.” Tai ”Tunnen minä yhden, mutta hän on erilainen kuin muut, sellainen hyvä ihminen.”

Tässä on kyse ainoastaan ihmismielen upeasta kyvystä luoda pelkäämästään asiasta totta. Koomikko Ilkka Kivi kirjoitti tammikuussa osuvasti siitä, miten ajatukset eivät välttämättä ole totta – ne voivat olla vain ajatuksia. Omille uskomuksille ei välttämättä ole perusteita, mutta niihin uskoo silti. Koska epäilyttää. Pelottaa, että pahin tapahtuu, eikä sen eteen ole tehty mitään.

Lisäksi on muistettava, että ihminen on hyvä vahvistamaan omaa tulkintaansa. Löytämään juuri sen evidenssin, joka tukee omaa näkökulmaa. Onko oma tulkinta silti totta? Ei välttämättä. Kyseenalaista näkökulmasi aina silloin tällöin.

Tässä kohtaa hieman provosoin: Eläinoikeusjärjestöt ovat syrjintään rohkaisevia ryhmiä.

Mitä yhteistä on katupartioryhmillä ja eläinoikeusjärjestöillä?

Molemmat mielestään puolustavat heikompien oikeuksia, mutta perustuvat vihaisuudelle ja epäluottamukselle. Molemmat puolustavat jopa niin hanakasti heikompien oikeuksia (eläimet, mahdolliset rikoksen uhrit), että unohtavat kokonaan kyseenalaistaa, mihin oletus heikompien oikeuden puolustuksesta perustuu. Se perustuu nimenomaan epäluottamukselle. Siihen, että ei voida olla varmoja, miten toinen käyttäytyy (eläintenhoitajat/tuotantoeläintilalliset, maahanmuuttajat) ja siksi ollaankin varoittamassa muita mahdollisista epäkohdista sekä vartioimassa näiden epäilyttävien ryhmien toimintaa silmä tarkkana. Samalla he myös tulevat luoneeksi systemaattisesti epäluuloa jotain ihmisryhmää kohtaa.

Katupartiot tekevät vihollisen ulkomaalaisesta, eläinoikeusjärjestöt eläintenhoitajasta/eläintilallisesta. Tässä on meneillään klassinen hyvä-paha-asettelu. Perustellaan: ”Jonkun on pakko vartioida, kun viralliset tahot eivät tee tätä riittävästi.”

Mutta tähän liittyen mulla on ehdotus. Niin kauan kuin ei ole oikeasti syytä uskoa ihmisistä pahaa – usko hyvää.

Onko sinulla oikeasti syytä epäillä, ettei kukaan tai ainakin suurin osa eläintenhoitajista/tuotantoeläintilallisista välitä eläinten hyvinvoinnista? Onko syytä epäillä, että kaikki tai ainakin suurin osa maahanmuuttajista ovat rikollisia?

Ei varmasti ole. Nämä ovat niin hurjia yleistyksiä, että kyllä heikompaa hirvittää!

Jos olet tavannut henkilökohtaisesti ja avoimin mielin kaikki eläintenhoitajat, tuotantotilalliset tai maahanmuuttajat, on sinulla oikeus mielipiteeseesi. Se ei ole nätisti sanottu, mutta sinulla lienee siihen oikeus. Mutta jos et ole tavannut heitä kaikkia henkilökohtaisesti ja avoimin mielin, jos et ole tavannut edes isoa osaa heistä, jos kuvasi perustuu muutaman henkilön otokseen, kuulopuheisiin, median välittämiin kuviin tai jos et tunne näiden yksittäisten ihmisten ajatusmaailmaa, arkea, pyrkimyksiä ja tunteita – silloin olet ennakkoluuloinen. Sinä vain uskot tietäväsi, ketä he ovat ja mitä he tekevät väärin.

Miksi sinulla olisi yhtään syytä olettaa, että tämä toinen ja sinulle vieras ihminen olisi yhtään erilainen tai ”pahempi” kuin sinäkään?

Sanonko, ettei missään olisi mitään korjattavaa?

Sanonko, että kaikki on valmista? Kaikki vain toimii?

Sanonko, ettei tuotantoeläintiloilla olisi mitään parannettavaa? Että olot ovat jo parhaat mahdolliset? Että eläintenpito kaiken kaikkiaan on nykyisellään huipussaan? Tai se vanhusten hoito? Tai että maahanmuutto on täysin ongelmatonta?

Ei, en varmasti sano. En ole niin naiivi.

Mutta pohjimmillaan näissä keskusteluissa on kyse eettisistä kysymyksistä. Jonkun mielestä asia kuuluu hoitaa toisella tavalla ja toisen mielestä toisella tavalla. Tässä kohtaa äiti sanoisi tappeleville lapsille: ”Mielipideasioista ei saa riidellä!”

Entä onko tämän tyyppinen keskustelu ikinä valmis? Toivottavasti ei. Moraalin hienous on se, että se muotoutuu jatkuvasti.

Loppujen lopuksi olemme kaikki samalla asialla. Haluamme luoda paremman maapallon elää ja olla. Se ei kuitenkaan ole oikea tie muutokseen, jos vihaat toista ennakkoluulon vuoksi niin syvästi, ettet näe häntä samanlaisena yksilönä ja ihmisenä kuin oman ryhmäsi jäseniä. Se ei auta. Se vain aiheuttaa sorron tunnetta, pelkoa ja lisää vihaisuutta.

Tutki motiivejasi. Oletko varmasti pyrkinyt näkemään toisen ihmisen ihmisenä? Oletko varmasti pyrkinyt sovittamaan näkökulmasi hänen kanssaan? Oletko varmasti pyrkinyt ymmärtämään tätä toista? Mahdolliseen muutokseen pyritään ymmärtävästi, tuomalla uusia näkökulmia näiden henkilöiden lähtökohdista käsin. Ei syyttelemällä.

Olen yksinkertaisesti kyllästynyt näkökulmaan, jonka mukaan eläintenhoitajat/tilalliset/eläintarhaajat ovat moraalittomia. Kyllä se välittäminen ja eettiset periaatteet ovat siellä työn taustalla. Asettelu hyvästä pienestä ihmisestä ja pahasta isosta maanviljelijästä on tarinana onnistunut. Mutta oikeassa elämässä tässä asettelussa ei ole hyvää ja pahaa – sekä eläintenhoitajien/tilallisten ja eläinaktivistien tavoitteet ovat pitkälti yhteiset.

Eläinrakkautta on heidän kaikkien sydämissä. Saisiko sen vihan nyt paussille?

 

This Post Has 2 Comments
  1. Varmasti eläintilallisten ynnä muiden demonisointi ja yleistäminen menee joskus ylikin, mutta..

    Täytyy muistaa, että varsinkin eläinoikeusjärjestöjen eläimistä välittäminen on tavallisesta eri tasolla. Eläimet nähdään arvoltaan lähes ja ehkäpä täysinkin ihmisen kaltaisina. Tällöin tuotantoeläimet ynnä muut nähdään luonnollisesti orjina.

    Samanlaisen puolustustekstinhän olisivat orjanomistajat voineet kirjoittaa pari sataa vuotta sitten. Siitä, miten hekin orjista välittivät ja yrittivät pitää mahdollisimman hyvää huolta. Kyllä varmaan välittivätkin, mutta on ihmisiä, joiden mielestä tämä välittäminen ei riitä. Että orjuus on silti väärin. Ja voi olla varma, että nämä ihmiset tarttuvat lujasti pieniinkin sellaisiin epäkohtiin, jotka tavistenkin mielestä ovat orjuudessa/eläintenpidossa väärin.

    Eikä orjuudenvastustaja voi myöskään olla kovin tyytyväinen, jos yhden orjatilan lopettaessa siellä orjuudessa eläneet olennot siirtyvät orjiksi toiselle samanlaiselle orjatilalle. Olipa parempien vaihtoehtojen löytyminen kuinka kallista ja työlästä tahansa.

    Orjuuden ja eläintenpidon rinnastaminen voi olla provosoivaa, mutta täyttä totta joidenkin ihmisten mielessä. Vasta rinnastamisen kautta voi ymmärtää, miksi eläinoikeusjärjestöt ovat niin “rasistisen aggressiivisia”. Joitain pinttyneitä asioita muuttaakseen täytyy nostaa kunnon meteli, sillä vaikka suuri osa kansasta olisi tietämättäänkin maltillisesti järjestöjen kanssa samaa mieltä, he ovat myös monesti liian maltillisia tekemään mitään asian eteen. Ilman eläinoikeusjärjestöjen aktiivisuutta tuskin mitään suurta asenteiden muuttumista delfinaarioita kohtaan olisi missään vaiheessa tapahtunut ja Särkänniemenkään delfinaariota ei olisi tarvinut sulkea.

    Tosin onhan Särkänniemessä ja tietysti kaikkialla muuallakin edelleen peruseläintarhoja. Vielä ei ole yleinen asenne kääntynyt niin paljoa, että nekin orjatilat jouduttaisiin sulkemaan. Mutta trendi näyttää olevan oikeaan suuntaan. Ja sekin tapahtuu eläinoikeusjärjestöjen johdolla.

    1. Hei ja kiitos valtavan hyvästä, asiallisesta ja ajatuksia herättävästä kommentistasi! Kirjoitin sen pohjalta kokonaan uuden tekstin heränneistä ajatuksistani.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Back To Top